Mäkelä Alun ja unipro®-kosketinkiskojärjestelmien yhteistyö käynnistyi jo lähes 10 vuotta sitten. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Unipro Oy keskitti kiskotuotantonsa Alajärvelle. Alumiiniprofiilituotannon kumppaniksi valittiin Mäkelä Alu.

– Kosketinkiskojärjestelmää tuotiin markkinoille 2009–2010, jolloin yhteistyömme käynnistyi. Uskoimme vahvasti, että pystymme yhdessä Mäkelä Alun kanssa kehittämään laatua, toimitusvarmuutta ja kustannustehokkuutta. Tämän ajatuksen eteen tehtiin töitä pitkäjänteisesti ja tehdään yhä edelleen, kertoo Mikko Heikkinen Uniprolta.

Nopeat vaihtelut vaativat luotettavaa kumppania

Kosketinkiskot ovat volyymitavaraa, joita tehdään suuria määriä kysynnän vaihdellessa välillä rajustikin. Kiskoja käytetään eniten esimerkiksi ravintoloissa, kauppojen vihannestiskeillä tai vaateliikkeissä, joissa esillepanojen spottivalot on kiinnitetty kosketinkiskoihin.
– Sähkötuotepuolella maailma on hektinen, pitää pystyä nopeisiin toimituksiin ja toimittajan pitää pystyä reagoimaan nopeasti. Tämä ei onnistuisi ilman sujuvia profiilitoimituksia, Heikkinen sanoo.

Vuosien ajan Mäkelässä tehtiin unipro®-järjestelmien tarpeisiin alumiiniprofiileja korkeavarastoon valmiiksi, josta asiakas teki tilauksen tarpeen mukaan. Käytäntö toimikin pitkään hyvin.
– Jossain kohtaa toivoimme mukaan lisää automaatiota ja edelleen kustannustehokkuutta. Tässä vaiheessa kuvioihin tuli mukaan AluCallOff ®-palvelu, jossa automaatio huolehtii, että varastossamme on aina tarvittava määrä profiileja, Heikkinen kertoo.

AluCallOff®iin on määritelty parametrit, joiden mukaan tilaukset tapahtuvat automaattisesti.
– Tämä vähentää työtä ja seurantaa huomattavasti, ettei joka erää tarvitse erikseen tilata. Päivittäin ilmoitamme käyttöjä AluCallOff®issa, ja Mäkelä Alun tuotannossa pystytään reagoimaan tarvittaessa myös proaktiivisesti ja suunnittelemaan omaa tuotantoa. Molemmat hyötyvät.

Laatua hiotaan yhdessä

Heikkinen kertoo, että unipro®-kosketinkiskojärjestelmien kilpailuvalttina on korkea laatu. Kiskojen muotoilu on huoliteltua ja laadukkuus huokuu jo asennettaessa.

– Panostamme jatkuvasti korkeaan laatuun. On tärkeää, että automaation lisäksi meillä on säilynyt Mäkelä Alun kanssa tiivis yhteistyö myös ihmisten välillä. Teemme kehitysyhteistyötä koko ajan taustalla, kommunikaatio pelaa hyvin ja olemme aina tarttuneet puolin ja toisin kehityskohteisiin. Sillä on pärjätty mainiosti tähän asti ja varmasti jatkossakin.

Tyylikkäitä kosketinkiskoja hyödynnetään myös ravintoloissa.