Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors
Uutiset

Hyvä kesätyö Mäkelä Alulla alkaa huolellisesta perehdytyksestä 

Topias (vas) ja Kristian saivat kesätöitä Mäkelä Alulta. Kesätyöntekijöitä on talossa kaikkiaan noin 60.

Työsuojelupäällikkö, EHS-koordinaattori Sanna Moilanen on tilannut tänäkin keväänä noin 60 uutta työasua, turvakenkäparia ja muuta työntekijän arkista varustetta. Niiden käyttäjät eli kesätyöntekijät saapuivat taloon toukokuusta alkaen. Siitä alkaa Mäkelä Alun kesä.

Moilanen vastaa kesätyöntekijöiden perehdyttämisestä turvallisuusasioihin ja toimii myös esimiesten sparraajana.

Kesätyöntekijät ovat hänestä aina piristysruiske tehtaan arkeen. He takaavat myös sen, että vakivaki pääsee kukin vuorollaan pitämään ansaitun lomansa.

– Hauska havainto on se, että kesätyöntekijöiden joukossa on aina tuttuja sukunimiä ja tuttujen kasvojen nuorempia painoksia. Meillehän hakeutuu kesäisin paljon työntekijöidenkin lapsia, sanoo Moilanen.

 

Perehdytyksessä monta tärkeää näkökulmaa

Uusien työntekijöiden perehdyttämiseen ja ohjaukseen panostetaan. Se on esimiesten, osastoilta nimettyjen työhönopastajien ja Moilasen yhteinen projekti. Omalta osaltaan siihen ottaa osaa koko työyhteisö.

– Meille on sydämen asia, että nuoret saavat hyvän kesätyön, hyvän kokemuksen työelämästä ja työpaikastamme ja turvallisen ympäristön tehdä työtä.

Mitä perehdytys vaatii käytännössä? Sen ymmärtää, kun muistaa, että jokainen tarvitsee uuden työn aloittaessaan perehdytyksen ja eväät toimia työssään. Kun uusia ihmisiä tulee kuukauden sisällä yli puolensataa, se tuo omanlaisensa sykkeen kevään ja alkukesän arkeen ja vaatii luonnollisesti monen panosta.

– Tänä vuonna noin 15 kesätyöntekijää on kokonaan uusia. Muut ovat tuttuja jo aiemmilta vuosilta.

 

Perehtymisportaali kiteyttää ohjeet ja säännöt

Jo ennen ensimmäistä työpäiväänsä kesätyöntekijät pääsevät kirjautumaan verkossa perehdytysportaaliin. Sieltä löytyvät yleis- ja turvallisuusohjeistus, pelisäännöt ja käytännöt, joita Mäkelä Alulla noudatetaan.

– Portaaliin on kirjattu paljon sellaisiakin asioita, jotka tuntuvat itsestään selviltä – kuten vaikka se, että työpaikalla ollaan aina työnantajan määrittelemissä työvaatteissa ja työpisteen edellyttämissä turvavarusteissa. Kaikki on kuitenkin tärkeä käydä läpi, eihän työntekijä voi muuten tietää talon toimintatapoja: vaikkapa sitä, mihin auto kuuluu jättää tai kuinka toimitaan poikkeusolosuhteissa.

Uutena portaaliin on lisätty myös osastokohtaiset laatuasiat.

Portaaliin perehtymiseen kuuluu pieni testi, jonka tuleva työntekijä lopuksi täyttää. Se auttaa vielä sisäistämään portaalin ohjeet.

Kesätyön alkaessa jokainen osallistuu Moilasen järjestämään palautetilaisuuteen, jossa testiä käydään keskustellen läpi ja jokainen pääsee vuorollaan vastaamaan kysymyksiin.

Näihin tilaisuuksiin kesätyöntekijät osallistuvat pieninä ryhminä työvuorojensa mukaan.

 

Työhönopastajat tärkeässä roolissa osastoilla

Työpisteissä iso rooli on työhönopastajilla.

Jokaiselta osastolta heitä on nimetty useampia. He vastaavat käytännön työn opettamisesta ja seuraavat ja neuvovat arjen työssä. Tarkistuslista eli check-lista varmistaa, että kaikki tarpeellinen käydään läpi.

– Tähän panostamme entistä enemmän. Jokaisella osastolla huolehditaan siitä, että opastajia on tarpeeksi paljon ja joka vuorossa. Heillä on tärkeä tehtävä esikuvana, näkee Moilanen.

Koronaan liittyvät turvatoimet ovat jokaisella osastolla tarkkoja. Niiden toteutumisesta vastaavat esimiehet, jotka perehdyttävät uudet työntekijät osastonsa koronakäytäntöihin. Niihin kesä näyttää nyt tuovan jonkin verran höllennystä.

 

Ylioppilaskirjoituksista työmaailmaan

Topias Pursiainen, 18, juhlii kesäkuun alussa ylioppilasjuhliaan. Huhtikuussa, ylioppilaskirjoitusten jälkeen, alkoi kesätyö Mäkelä Alussa, puristinlinjan sahalla.

– Kovin paljon en Mäkelästä etukäteen tiennyt. Kiinnostuin hakemaan tänne, koska Mäkelä on iso työllistäjä ja sijaintikin on kohtuullisen läheinen. 

Työhönsä hän sai hyvän perehdytyksen. Rinnalla oli kaksi viikkoa vakituinen työntekijä, jolta työn oppi hyvin. Huolellinen perehdytys saakin häneltä täydet pisteet. Työporukka on myös osoittautunut hyväksi.

Tulevaisuudessa Topias tähtää ammattikorkeakouluopintojen pariin.

Entä odotukset kesältä?

– Lämmin kesä on varmasti tulossa. Yhtään ei harmita, että kesä kuluu töissä, sanoo työpaikasta tyytyväinen valkolakki.

 

Alumiinialalle tositarkoituksella

Kristian Pohjosen, 22, kesätyö löytyy anodisoinnista. Tie Mäkelään oli jo entuudestaan tuttu, sillä hän on ollut talossa kesätöissä viisi vuotta sitten, ennen armeijaan menoaan.

Sittemmin hän on työskennellyt toisella teollisuudenalalla. Nyt mielessä on alanvaihto, tai tavallaan ”paluumuutto” alumiinin pariin.

– Toivoisin voivani jatkaa täällä kesän jälkeenkin. Sellaisesta on ollut jo alustavasti puhettakin, kertoo Kristian.

– Arvostan tässä työpaikassa sitä, miten asiat hoidetaan. Esimies ja työnjohtaja ovat hyviä.

Myös Kristian on tyytyväinen hyvään perehdytykseen ja ohjeistukseen, jonka on saanut. Perehdyttäjä on entuudestaan tuttu kaveri.

– Omat odotukset liittyvät siihen, että toivoisin oppivani nopeasti kaiken uuden osastollani.

Tuoreimmat artikkelit

Arkistot

Archives

Ota yhteyttä

    Kysy, kerro, pyydä tarjousta tai ehdota tapaamista!