Investoinnin rahallinen arvo on noin kolme miljoonaa euroa. Investoinnin ylösajo eli käyttöönotto tapahtuu keväällä 2019. Olemme modernisoineet Alajärven Luoma-aholle sijoitettua tuotantoamme viime ja tämän vuoden aikana yhteensä 10 miljoonalla eurolla. Uusi linjasto ja varasto tulevat Kuusankoskelle, Kymenlaaksoon. 

Maalausinvestointiin sisältyy myös varastointivalmiuksien parantuminen. Varastokapasiteetti kasvaa, mikä tarkoittaa asiakkaillemme entistä joustavampia palveluita, jotka ovat tärkeä osa yhtiön strategiaa.

– Tehtävän investoinnin avulla kykenemme ylläpitämään ja parantamaan palvelukykyämme ja näin mahdollistamme asiakkaillemme heidän oman tuotantoprosessinsa kehittämisen. Puhumme niin sanotusta virtautetusta tuotantoprosessista, johon sisältyy muun muassa varastointipalvelu, mikä on osa AluServices-konseptiamme, kertoo Mäkelä Alun hallituksen puheenjohtaja Petri Mäkelä.

Investointi kasvattaa Mäkelä Alun maalauskapasiteettia noin 50 %, ja investoitava linja edustaa alan viimeisimpiä teknologioita.

 

Uusi toimipaikka on Kuusankoskella

Teemme nyt merkittävän avauksen myös toimipaikkojen suhteen, sillä maalauslinja varastoineen tulee uuteen sijaintiin Suomessa: Kuusankoskelle.

– Tällä valinnalla parannamme palvelumme kattavuutta ja nopeutta. Tuotantolaitoksemme konttoreineen on vuosikymmeniä toiminut Luoma-aholla, joten tämä on merkittävä askel. Luoma-ahon toimipaikkamme työllistää lähes 300 henkilöä. Olemme rekrytoineet Luoma-aholle viimeisen vuoden aikana yli 70 uutta työntekijää, Petri kertoo.

Investoinnin taustalla on rakennusteollisuuden markkinoiden positiivinen kehitys ja asiakastarpeiden kasvu.

– Missiomme on kyetä parantamaan asiakkaidemme kilpailukykyä markkinoilla. Strategianamme on kyetä tarjoamaan asiakkaillemme ylivoimainen palvelukokemus ja kyetä linjaamaan tuotantoprosessimme asiakastarpeiden mukaisiksi. Investoinnit ovat välttämättömiä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, hän lisää.