Jatkojalostusverkostomme ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme alumiiniprofiilien jatkojalostusta, kuten osavalmistusta ja kokoonpanoa. Jatkojalostusverkostoamme hyödyntäen asiakkaille on toimitettu esimerkiksi meluaitoja, nosto-ovia sekä muun muassa loistoristeilijöiden ovi- ja parvekejärjestelmiä. Verkostoomme kuuluu noin 15 yhteistyökumppania.

Yhden luukun periaatteella

Asiakkaan näkökulmasta palvelu toimii selkeästi Mäkelän myyjän kautta.

– Lähtökohtia on erilaisia. Asiakkaalla voi olla valmis suunnitelma tarvitsemastaan alumiiniprofiilista, tai voimme lähteä työstämään profiilia yhdessä suunnittelusta työkalun valmistukseen. Asiakas voi tilata kauttamme profiilille haluamansa jatkojalostuksen. Me hoidamme koko prosessin, ja asiakas saa sovitusti tilaamansa valmiit osat. Tämä on asiakkaalle todella sujuvaa, kertoo Mäkelä Alun verkostopäällikkö Jouni Peltomäki.

Hyvä esimerkki mahdollisuuksista ja kapasiteetista on verkostomme useat työstökeskukset, joita on kaiken kaikkiaan noin 20 kappaletta.

– Verkoston kumppanimme ovat viime vuosina panostaneet huomattavasti uusiin laitteisiin, jotka ovat alan uusinta teknologiaa. Pienimmät kappaleet, joita voidaan työstää, ovat pituudeltaan 30 mm ja pisimmät noin 14 000 mm. Kappaleen maksimileveys on 1500 mm ja korkeus 1200 mm, joten hyvinkin erikokoisia valmiita tuotteita on mahdollista työstää.

Jatkojalostuksen palvelut voi yhdistää myös Mäkelän varastointipalveluihin AluStorage®iin tai AluCallOff®iin.

– Asiakkaalla on tässä mahdollisuus tehostaa omia prosesseja huomattavasti, Jouni toteaa.

Lähes kaikki verkostoomme kuuluvat toimittajat sijaitsevat aivan Mäkelän oman tehdasalueen vieressä. Tuotteiden siirtymiin ei kulu juurikaan aikaa. Tällä on merkitystä myös lopputuotteen hiilijalanjäljessä.

– Verkostoomme kuuluu myös Vimpelissä, noin viiden kilometrin päässä toimivia yrityksiä sekä muutama muualla toimiva yritys, kuten värianodisoinnin kumppanimme Espoossa, Jouni kertoo.

Verkostoon sitoutuneilta yrityksiltä edellytetään joko ISO-standardin mukaista laatujärjestelmää tai omaa laatujärjestelmää. Verkostoa kehitetään ja seurataan jatkuvasti.

– Mittareina käytämme toimitusvarmuutta, reklamaatioita ja tapaturmia. Alihankkijat raportoivat nämä tunnusluvut meille säännöllisesti.

Lisätietoja saat myyjiltämme tai verkostopäälliköltä: Jouni Peltomäki ,p. 0500 878 141, jouni.peltomaki@makelaalu.fi.

Esimerkkejä osaamisverkoston palveluista:

  • alumiiniprofiilin valmistus
  • lävistys
  • levytyö
  • taivutus
  • Mig- ja Tig-hitsaus
  • FSW-kitkahitsaus
  • anodisointi luonnonvärisenä ja värillisenä
  • robottihitsaus
  • hionta
  • tarkkuussahaus.

Esimerkkejä verkostossa tehdystä jatkojalostuksesta. Kuvassa on työstetty mallikappale, taivutettu profiili sekä värianodisoinnin malliviuhka.